Sinustako muodostelmaluistelija joukkueisiimme?

Muodostelmaluistelu on taitoluistelun joukkuemuoto. Suositussa joukkuelajissa yksilöistä koostuvan ryhmän tavoitteena on luistella ohjelmasuorituksensa mahdollisimman yhtenäisesti ja samanaikaisesti erilaisia askeleita, liukuja, piruetteja ja nostoja sekä valitun musiikin luonnetta esittäen.

Suomi on muodostelmaluistelun menestynein maa maailmassa ja Helsingin Luistelijat lajin ykkösseura maassamme.

SM-seniorijoukkueemme Marigold IceUnity

  • yksi maailman menestyneimmistä muodostelmaluistelun seniorijoukkueista
  • 12-kertainen Suomen mestari
  • viisinkertainen maailmanmestari


SM-juniorijoukkueemme Musketeers

  • yksi maailman menestyneimmistä muodostelmaluistelun juniorijoukkueista
  • historiallinen junioreiden esimmäisen maailmanmestaruus vuonna 2013
  • toinen maailmanmestaruus vuonna 2015
  • Junior World Challenge Cupin (JWCC) voitto neljä kertaa peräkkäin sekä myöhemmin kaksi hopeaa ja neljä pronssia
  • suomenmestaruus kultaa kahdeksan kertaa

Menestystä ovat niittäneet myös seuramme SM-noviisijoukkue Starlights, joka on voittanut SM-kultaa 2019, 2018 ja 2010 sekä kansallinen juniorijoukkue Moonlights. Minorijoukkueemme Sunlights edustaa myös sarjansa kärkeä.


Kehitysryhmiimme Miniflowersiin ja Minilightsiin voi tulla mukaan kokeilemaan milloin vaan, 
myös miesten joukkueeseen IceMen Unitediin mahtuu uusia luistelijoita koko kauden ajan!
 

Muihin kilpaileviin joukkueisiimme uusien luistelijoiden on mahdollisuus hakea mukaan keväisin, 
noudatamme Suomen Taitoluisteluliiton pelisääntöjä joukkueiden siirtoajoista

https://www.stll.fi/luistelijalle/kilpailijalle/pelisaannot-joukkueiden-siirtoajoista/