Luistelukoulun info

Tevetuloa Helsingin Luistelijoiden luistelukouluun!

 

Luistelukouluissa on syyskausi ja kevätkausi. Luistelukertoja on yleensä 15 sekä syksyllä että keväällä. Syksyllä luistellaan syyskuun alusta joulukuulle ja keväällä tammikuusta huhtikuuhun. Ajankohta vaihtelee jäähallien aukiolon mukaan.

 

 

Ryhmät

 

Luistelukoulussa harjoitellaan kerran tai kaksi kertaa viikossa oman ikä- ja taitotason mukaisessa pienryhmässä. Luistelukoulun alkeisryhmissä on tavoitteena oppia luistelun alkeet leikkimielisesti sekä oppia toimimaan ryhmässä. Edistyneempien ryhmissä opetellaan taitoluistelun alkeita. Kaikissa luistelukouluissa tarjotaan useita eritasoisia pienryhmiä. Luistelukouluista valitaan itselle sopiva ajankohta ja paikka. Me huolehdimme siitä, että lapselle löytyy taitotasoaan vastaava ryhmä.

Luistelukoulun ohjaajat seuraavat lasten kehittymistä ja siirtävät heidät tarvittaessa sopivampaan pienryhmään. Lapsen taitojen edetessä hän voi siirtyä pienryhmästä toiseen kesken kaudenkin.

 

 

Ohjaajat ja yhteyshenkilöt

  

Luistelukoulun vastuuvalmentajana toimii Anu Tuunanen (luistelukoulut@hl.fi, 050 562 9111).

Luistelukoulun ohjaajat ovat seuramme kouluttamia. Ryhmän vastuuohjaajan ollessa estynyt opastaa hän sijaisen tuntiin.

Ennen luistelukoulutunnin aikana jäähalleilla päivystää aina luistelukoulun vastaanottaja. Vastaanottaja vastaa kysymyksiisi ja häneltä saa ajankohtaista tietoa. Luistelukoulutunnille saavutaan aina vastaanoton kautta.

 

 

Maksut

 

Laskut lähetetään sähköpostitse ilmoittamaanne sähköpostiosoitteeseen. Lasku sisältää harjoitusmaksun lisäksi seuran jäsenmaksun sekä vakuutuksellisen luistelukoulupassin. Jäsenmaksu sekä luistelukoulupassi laskutetaan vain kerran luistelukaudessa (1.5.–30.4.). Mikäli perheestä luistelee useampi lapsi Helsingin Luistelijoissa, on sisaralennus 10% alkaen toisesta luistelevasta lapsesta (halvemmasta harjoitusmaksusta). Alennus ei koske jäsenmaksua tai luistelupassia. Jos luistelukoulumaksu joudutaan perimään, lisätään siihen perintämaksu.

Yli kaksi viikkoa kestävissä sairastapauksissa, harjoitusmaksusta hyvitetään kaksi viikkoa ylittävästä ajasta. Tällöin tulee esittää lääkärintodistus, joka toimitetaan seuran toimistolle (Teuvo Pakkalan tie 12 A-B, 00400 Helsinki tia laskutus@hl.fi).

Luistelukoulussa voi käydä tutustumassa yhden kerran ilmaiseksi. Toisesta kerrasta lähtien laskutamme koko kausimaksun.

Luistelukoululaisille jaetaan seuran jäsenkortti, joka oikeuttaa mm. alennuksiin yhteistyökumppaneiden liikkeissä.

Lisätietoja saat luistelukoulun vastuuvalmentajalta p. 050 562 9111 tai sähköpostitse luistelukoulut@hl.fi. Luistelukoulun laskutusta koskevat kysymykset pyydetään sähköpostilla osoitteeseen laskutus@hl.fi

 

 

Luistelupassi

 

HL hankkii kaikille alle 15-vuotiaille luistelukoululaisille Suomen Taitoluisteluliiton (STLL) vakuutuksellisen luistelukoulupassin. Se on voimassa STLL:n jäsenseuran järjestämissä luistelukouluissa ja niihin liittyvissä oheistoiminnoissa. Vakuutus on voimassa myös edellä mainittuihin tilaisuuksiin välittömästi liittyvillä meno- ja paluumatkoilla. Vakuutusta varten on luistelukouluun ilmoittautuessa täytettävä huolellisesti kaikki kysytyt henkilötiedot, erityisesti henkilötunnus.

 

 

Tarvikkeet

  

Luistelukoululaisille jaetaan kauden alussa luistelukoulupassi, johon kerätään leimoja ja palautetta. Leiman saa vastaanottajalta ennen luistelukoulutunnin alkua. Vastaanottaja kertoo myös, milloin passi jää ohjaajalle terveisiä varten.

Jokainen luistelukoululainen saa ensimmäisellä tunnilla nimilapun, joka tulee olla aina luisteluharjoituksissa kiinnitettynä vaatteisiin.

Luistelukoulun pienryhmillä on omat värit. Jokainen luistelija ja ohjaaja pitää oman ryhmänsä väristä nauhaa vasemman jalan luistimessa. Nauha kiinnitetään luistimeen jalkapöydän päälle nauhoihin. Mikäli lapsi käyttää kankaisia luistintenpäällisiä, tulee nauha ommella samaan kohtaan kankaaseen siten, että se näkyy hyvin. 

Värien perusteella sekä luistelijat että ohjaajat tunnistavat hyvin ryhmänsä. Lisäksi se, että nauha on kaikilla vasemmassa jalassa, helpottaa opetustyötä varsinkin pienimpien kohdalla.

 

 

Käyttäytyminen hallilla

  

Harjoituksiin kannattaa tulla iloisella mielellä ja kiireettömästi, mieluiten vähintään 15 minuuttia ennen oman harjoitusvuoron alkamista. Luistelukoululaiset saavat tietää pukuhuoneensa numeron vastaanottajalta, tätä neuvoa täytyy noudattaa, vaikka joku toinen pukuhuone näyttäisikin sillä hetkellä houkuttelevan tyhjältä.

Luistelijoiden suuresta määrästä johtuen pukuhuoneet saattavat ruuhkautua, tämän vuoksi omista varusteista kannattaa huolehtia hyvin. Seura ei vastaa luistelukoulun aikana kadonneista tai vaurioituneista tavaroista.

Parhaiten opetukseen pääsee mukaan olemalla täsmällisesti tunnin aloitushetkellä jäällä. Jäälle ei kuitenkaan saa mennä ennen ohjaajia. Jäälle tuleminen kengillä on kiellettyä. Purukumin tms. syöminen jäällä on vaarallista ja ehdottomasti kiellettyä!

Vanhemmat ovat tervetulleita seuraamaan luistelukoulun toimintaa. Paras paikka seurata harjoituksia on katsomo tai kahvio. Niissä halleissa, joissa varsinaista katsomoa tai kahvilaa ei ole, on suosituksena seurata tuntia hiukan sivummalta. Laitaan nojaten harjoitusten seuraaminen on kiellettyä, sillä se häiritsee kaukalossa tapahtuvaa toimintaa. Vaihtoaitiossa ei myöskään saa seurata tuntia, sillä kengissä kulkeutuu vaihtoeitioon hiekkaa, joka voi vahingoittaa luistinten teriä. Opetuksen kannalta on parasta, jos lapset voivat keskittyä oman ryhmän toimintaan ja ohjaajan ohjeisiin täysipainoisesti.

 

 

Tunti peruttu

 

Valitettavasti joskus luistelukoulu joudutaan perumaan kilpailujen, turnausten tai hallissa sattuneiden vahinkojen vuoksi. Ilmoitus peruuntumisesta pyritään aina tiedottamaan mahdollisimman aikaisin sähköpostitse sekä vastaanottajan kautta. Mikäli harjoitustunti joudutaan perumaan, ilmoitetaan sitä koskevista mahdollisista erityisjärjestelyistä aina erikseen.

Luistelukouluihin ilmoittaudutaan halleittain. Mikäli luistelija on poissa harjoituksista, hän ei voi korvata menettämäänsä tuntia luistelukouluissa muilla jäähalleilla.

 

 

Seuran tiedotus

 

Luistelukoulun tiedotus tapahtuu sähköpostin sekä vastaanottajan kautta. Mikäli sähköpostiosoitteenne muuttuu ilmoittautumisen jälkeen, käykää päivittämässä se suoraan Hoika-ilmoittautumisjärjestelmään.

 

 

Varusteet

 

Luistimet

Luistelijan tärkeimmät varusteet ovat hyvät luistimet. Luistimen tulee istua jalkaan hyvin ja olla sopivan kokoinen sekä leveys- että pituussuunnassa. Luistimien pitää tukea nilkkaa ja niiden on pysyttävä suorassa luistimen ollessa jalassa (kuva 1). Luistelu on hankalaa ja rasittaa jalkoja, jos jalat ovat "lintassa" kuten kuvassa (2). Hyvän luistimen varren tunnistaa siitä, että varsi pysyy luistinta vaakasuorassa pidettäessä (3) jäykkänä eikä se taivu löysästi alaspäin.

 

LK luistimet

 

 

 

Luistelussa pääsee alkuun millä tahansa tukevalla luistimella, mutta jo varhaisessa vaiheessa kannattaa panostaa kunnollisiin luistimiin. Suosittelemme lämpimästi oikeita taitoluistimia. Taitoluistin on tehty lajiin ja sen ominaisuudet tukevat luistelun oppimista. Taitoluistimen terä on keinumainen, siinä on keskellä ura ja edessä piikit. Hyvä luistinkenkä ei ehkä heti tunnu miellyttävältä jalkaan, vaan se täytyy ajaa sisään.


Käytä luistimessa jalkaa hyvin myötäilevää sukkaa (ei villasukkia). Näin saat luistimesi nyöritettyä oikein ja tukevasti. Käytä aina puhtaita sukkia, sillä ne ovat lämpimimmät.

 

 

 

Kengän sitominen

 

Aloita kengän nauhoittaminen aivan alhaalta. Varpaille voi jättää pienen liikkumatilan, mutta jalkapöydän ja nilkan kohdalta nauhat sidotaan tukevasti, jotta nilkalle saadaan riittävä tuki. Varsi on sopivan kireä, kun nauhoituksen tiukkuus ei estä niiaamista.


Jotta nauhoitus ei pääse löystymään, laitetaan ennen alimmaista hakasta solmu. Nauhat sidotaan lopuksi hyvin. Liian pitkät nauhat on hyvä lyhentää sopivan mittaisiksi.

 

 

Luisteluvarusteiden myynti

Skate Shop
Malmin raitti 17, 00700 Helsinki (Malmi)
www.skateshop.fi

Lucky Skate
Minna Canthin katu 22, 00250 Helsinki (Töölö)
vwww.luckyskate.fi

SM - Skate Marketing
Sarkkakuja 2, 04300 Tuusula
www.taitoluistin.fi


Liikkeissä on myynnissä myös käytettyjä luistimia. Helsingin Luistelijoiden jäsenkorttia näyttämällä saa osasta liikkeistä alennusta uusista varusteista.

 

 

Luistimien huolto

  • Terät ovat hyvin herkät ja kolhiintuvat helposti, joten käytä aina teräsuojia kävellessäsi jään ulkopuolella.
  • Tultuasi luistelutunnin jälkeen pukuhuoneeseen, poista teräsuojat heti ja kuivaa terät huolella vettä imevällä kankaalla tai pyyhkeellä.
  • Säilytä kumpaakin luistinta mieluummin omassa kankaisessa pussissa ilman teräsuojia. Teräsuojiin kertynyt vesi ruostuttaa terät helposti.
  • Kotona luistimet kannattaa ottaa pois laukusta ja tuulettaa, jotta ne kuivuvat myös sisältä. Luistimia ei kuitenkaan tule kuivattaa patterin lähellä.
  • Hyvin hoidetuilla taitoluistimilla on hyvä jälleenmyyntiarvo.

 

 

Terien teroittaminen

Taitoluistinten teroitus poikkeaa täysin jääkiekkoluistinten teroituksesta. Teriä ei kannata pilata väärällä teroitustekniikalla.

Taitoluistimien teroituksen asiantuntijoita:

Skate Shop
Malmin raitti 17, 00700 Helsinki (Malmi)
www.skateshop.fi

Jalkinekorjaamo Karttunen
Minna Canthin katu 18, 00250 Helsinki (Töölö)
http://www.nic.fi/~mkarttu/

Taitoluistinhuolto Tommi Piiroinen
Raappavuorentie 10, 01600 Vantaa (Myyrmäen jäähalli)
www.tommipiiroinen.com/taitoluistinhuolto.html

ProSharp Vuosaari
Pallokuja 6, 00980 Helsinki (Vuosaaren jäähalli)
www.prosharpvuosaari.fi

ProSharp
Kavallinmäki 15, 02710 Espoo (Viherlaakso)
www.prosharp.fi

ProSharp Tapiola
Urheilupuistontie 3, 02120 Espoo (Metro Areenan harjoitushalli)
prosharp-tapiola.webnode.fi

Teräpiste
Talttakuja 6, 00700 Helsinki (Malmin jäähalli)
www.terapiste.fi

SM - Skate Marketing
Sarkkakuja 2, 04300 Tuusula
www.taitoluistin.fi

 

Vaatetus

 

Lämpimät ja joustavat vaatteet soveltuvat parhaiten jäälle, sillä niissä on helppo liikkua. Kannattaa huomioida, että varsinkin aloitteleva lapsi saattaa kaatua useita kertoja tunnin aikana, jolloin vaatteet voivat kostua. Paksut toppatakit ja haalarit ovat useimmiten liian paksuja, jäykkiä ja vaikeuttavat liikkumista.

Luistelija voi jäähallissa luistellessaan käyttää esimerkiksi fleecetakkia. Joustavasta kankaasta valmistetut housut, trikoot ja verryttelyasut ovat sopivia. Housujen lahkeet eivät kuitenkaan saa olla liian leveät tai pitkät etteivät ne mene terän alle. Halutessaan voi käyttää myös luistelupukua sukkahousujen/ trikoiden ja fleecen/ villatakin kanssa.

Pään suojana on hyvä käyttää paksuhkoa pipoa tai kypärää. Varsinkin pienimpien ja vasta-alkajien on hyvä aluksi käyttää kypärää, mutta kypäräpakkoa ei luistelukouluissa ole. Käsissä tulee olla sormikkaat tai muut käsineet. Näiden tulee olla puhtaat (jäälle ei saa kantautua esim. hiekkaa). 

 

 

Luistelukoulusta eteneminen

 

Luistelukoulusta on mahdollisuus edetä omien taitojen mukaan yksinluistelu, jäätanssin tai muodostelmaluistelun valmennusryhmiin. Luistelukoulusta siirtyville sopivat ryhmät harjoittelevat 2-3 kertaa viikossa.

Yksinluistelun puolelle luistelukoululainen voi saada kutsun Minitähtiin tai Harrasteryhmään. Jäätanssin puolella luistelukoululainen voi siirtyä Minidanceen. Muodostelmaluistelun puolelle on mahdollista siirtyä Miniflowers joukkueeseen. 

 

 

Tapahtumia

 

 

Kaikki luistelukoululaiset esiintyvät kauden aikana kaksi kertaa. Ennen joulua vietetään seuran yhteistä joulujuhlaa ja keväällä on Helsingin Luistelijoiden suuri jääshow. Luistelukoulutunneilla on pienempiä tapahtumia, kuten naamiaiset, kaveriluistelu sekä kevätkarnevaali.
Tapahtumista tulee tarkempaa tietoa lähempänä.

 

 

Jäähallit

Jäähallien osoitteet löydät täältä.

 

 

Toimisto

 

Käynti- ja postisoite: Teuvo Pakkalan tie 12 A-B, 00400 Helsinki
Sähköposti: luistelukoulut@hl.fi
Puhelin: 050 562 9111 (luistelukoulun vastuuvalmentaja Anu Tuunanen)



Tutustu myös luistelukoulun turvaohjeisiin.