2005 Maailman ympäri 80 päivässä

Tarina: Maailman ympäri 80 päivässä

Eletään vuotta 1872 Lontoossa. Kiertävä sirkus on saapunut kaupunkiin. Sirkusväen joukkoon on soluttautunut kiinalainen Lau Xing. Hänen kotikylänsä on vaarassa, sillä sitä suojeleva Buddha-patsas on anastettu ja tuotu näytille Lontooseen. Sopivan tilaisuuden tullen Lau hiipii museoon ja varastaa patsaan takaisin.

Phileas Fogg on omalaatuinen keksijänero. Tiedemieheltä syntyy huippukeksintöjä, mutta muut ihmiset eivät moisista härveleistä oikein perusta. Fogg on jälleen kerran keksinyt jotakin uutta ja haluaa esitellä uusimman keksintönsä tiedeakatemian väelle. Saadakseen tunnustusta keksinnöilleen ja työlleen Phileas Fogg lyö tiedeakatemian väen kanssa lähes mahdottoman vedon siitä, että hän pystyy kiertämään maailman 80 päivässä. Lau Xing näkee haasteessa oivan tilaisuuden matkustaa takaisin kotikyläänsä ja niin hän naamioituu palvelija Passepartoutiksi ja pestautuu Foggin apulaiseksi tämän lähtiessä matkalle.

Matkalaiset saapuvat romanttiseen Pariisiin, jossa taidemaalarit työskentelevät uusien töidensä parissa ja iltaelämää värittävät vauhdikkaat cancan tanssijat. Matka Pariisista eteenpäin jatkuu ensin kuumailmapallo-lennolla maisemia ihastellen ja sen jälkeen vauhdikkaan Idän pikajunan kyydissä.

Matkalaiset saapuvat Intiaan, josta matka etenee hitaalla elefanttikyydillä halki tiheän viidakon. Joen rannalta seikkailijat löytävät intialaisen temppelin, jossa on meneillään uskonnollinen seremonia. Tanssijattarien joukosta papisto valitsee uhrin, jonka he aikovat polttaa roviolla lepytelläkseen jumalia. Viime hetkellä Foggin onnistuu pelastaa tämä kaunis intialainen tyttö. Paetakseen kohtaloaan kiitollinen Aouda tyttö lähtee seikkailijoiden matkaan.

Härkävaljakon kyydissä matka etenee Kiinassa läpi pienten kylien. Lähestyttäessä Laun kotikylää, tämä vihdoin tunnustaa Foggille kaiken ja kertoo matkansa todellisen tarkoituksen. Lau päättää jäädä kotikyläänsä, vaikka matkailu Foggin kanssa onkin ollut yhtä mielenkiintoista seikkailua. Patsaan palauttaminen tuo rauhan ja turvan takaisin kylään. Seikkailijoita koko matkan seurannut poliisipartio haluaa kuitenkin ottaa patsaan haltuunsa ja palauttaa sen takaisin Lontooseen. Kylän sotilasjoukot onnistuvat pysäyttämään heidän aikeensa ja poliisit saadaan vihdoin uskomaan, että patsas on palautunut sen todellisille omistajille. Lau toivottaa Foggille ja Aoudalle onnea heidän jatkaessa matkaansa Kiinasta eteenpäin.

Seikkailijat saapuvat Ameriikan mantereelle. Meksikon kautta matka jatkuu New Orleansiin ja sieltä edelleen läpi villin preerian kohti New Yorkia, josta alkaa pitkä laivamatka kotia kohti. Matka meinaa kuitenkin keskeytyä, kun cowboyt ja intiaanit ottavat preerialla mittaa niin matkalaisista kuin toisistaankin. Aikaraja haasteen voittamiselle alkaa umpeutua ja matkaajille tulee kova kiire.

Matka New Yorkista Atlantin yli kohti Lontoota jatkuu höyrylaivalla. Mutta Foggin epäonneksi laivan hiilivarastot uhkaavat loppua ennen kuin laiva pääsee perille ja laivan on hidastettava vauhtia. Niinpä Foggin ainoa mahdollisuus ehtiä ajoissa takaisin Lontooseen ja voittaa vedonlyönti, on toteuttaa ja testata hänen uusin ja hurjin keksintönsä; lentävä kone.

Kone liitää juuri ja juuri ajallaan Lontooseen, jossa akatemian väki on vastaanottamassa Foggia. Nuori keksijä saa sankarin vastaanoton. Hän on onnistunut toteuttamaan lähes mahdottomalta tuntuvan haasteen ja matkustanut maailman ympäri 80 päivässä.

Roolijako

Keksijä Phileas Fogg                             Tytti Tervonen

Varas Lau Xing alias apuri Passepartout  Nita Viiri

Intialaistyttö Aouda                               Elina Kettunen

Buddha-patsas                                     Lotta Räsänen

Poliisipari                                             Katariina Eloranta ja Aino Sundholm

Intialaiset temppelitanssijat                   Nanne Viiri, Krista Kitti,

                                                          Sofia Otala, Marika Pölkki, Nea Malin 

 Meksikolaiset                                      Samuli Tyyskä, Esko Honkala, Nea Malin

                                                          Sofia Otala, Nanne Viiri, Krista Kitti

                                                          Daisy Nevalainen, Pia Anttila

Turistit                                                K2

Can Can -tytöt ja pojat                         K2 + Samuli Tyyskä ja Esko Honkala

Viidakon eläimet, Saluunan väki            K3

Leijonat ja Pandat                                Axelit + K3 minit

Kiinalaiset                                            LK jatko, syksyn piruettiryhmä, axelin rittiryhmä

                                                          LK + MLK + Valssit

Idän pikajuna + Papisto                       Marigold IceUnity

Tuli + Intiaanit                                    Marigold IceUnity

Sirkusväki + Taulut                             Musketeers

Maalarit + Cowboyt                             Musketeers

Poliisipartio + Perhoset + Hevoset        Starlights

Joki + Kaktukset                                 Sunlights

Kukkaset                                            Emmit

Tiedeakatemian väki                            Creme De Ments

Kylän sotilaat                                      All Stars

,