Tarina: Tarzan
Laiva haaksirikkoutuu rajussa myrskyssä Afrikan rannikolle. Aamun valjettua rantaan ajautuneiden laivan kappaleiden seasta kuuluu lapsen itkua. Apinaäiti, joka on menettänyt oman poikasensa, löytää olkikorista pienen vauvan, jonka hän ottaa itselleen. Hän antaa lapselle nimen Tarzan, apinan poika, ja kasvattaa pienokaista omanaan.
Lapsi kasvaa viidakossa gorillalauman jäsenenä, leikkii viidakon eläinten kanssa ja oppii mitä ihmeellisimpiä taitoja. Tarzanin parhaimmat ja uskollisimmat eläinystävät ovat Cheetah-apina ja Tantor-norsu. Gorillalauman johtaja ei kuitenkaan koskaan ole hyväksynyt Tarzania muun lauman joukkoon, koska hän on niin erilainen; valkoinen ja karvaton.
Tutkimusmatkailija ja hänen tyttärensä Jane saapuvat viidakkoon tutkimaan eläimiä. Viidakko vilisee kaikenkirjavia ötököitä ja muita ihmeellisiä olentoja, joten Janella ja hänen isällään riittää mielenkiintoista tutkittavaa. Retkikuntaa johtaa kuitenkin kiero metsästäjä, jolla on aivan muuta mielessä. Viidakon eläimet ja niiden turkit ovat muualla maailmassa arvostettua tavaraa ja metsästäjät ovat tulleetkin niitä hakemaan.
Jane lähtee tutkimaan viidakon ihmeellisyyksiä. Matkalla hän kuitenkin eksyy ja törmää villiintyneeseen paviaanilaumaan. Jane ja Tarzan tapaavat ensi kerran, kun tämä törmää paviaanilauman takaa-ajamaan pelokkaaseen tyttöön. Tarzanille selviää vihdoin, ettei hän ole samanlainen kuin muut apinat, vaan muistuttaa enemmän ihmistä. Apinaäiti tunnustaa, miten hän aikoinaan löysi Tarzanin. Hän vie tämän laivan hylylle, josta Tarzan löytää kuvan itsestään ja vanhemmistaan sekä kaikenlaista perheelleen kuulunutta tavaraa. Jane opettaa Tarzania puhumaan ja kertoo omasta maailmastaan, ihmisten maailmasta. Tarzan puolestaan esittelee Janelle viidakon ihmeellistä ja kaunista elämää.
Viidakon rauha särkyy. Raaka eläinten metsästys alkaa ja Tarzan taistelee koko viidakon eläinten puolesta. Kiero metsästäjä onnistuu haavoittamaan gorillalauman johtajaa kuolettavasti. Juuri ennen kuolemaansa tämä vihdoin tunnustaa Tarzanin olevan yksi heistä ja nimeää hänet seuraajakseen. Valkoiset miehet pakenevat viidakosta, mutta Jane päättää jäädä Tarzanin luo. Koko viidakon väki tulee mukaan juhlimaan uutta kuningastaan ja tarinan onnellista loppua.
Roolijako
Tarzan Ari-Pekka Nurmenkari
Jane Tytti Tervonen
Apinaäiti Kirsi Inki
Gorillalauman johtajauros Joni Juvonen (vierailija TTK:sta)
Isä Krista Kitti
Metsästäjä Mari Hirvonen
Cheetah-apina Henna Hietala
Tantor-norsu Katariina Eloranta
Pantteri ja Käärme Annukka Laukkanen ja Nina Kaartinen
Nuori Tarzan Samuli Tyyskä
Lokit Krista Kitti, Jonna Erkkola, Inkeri Virtanen
Paviaanijohtaja Jonna Erkkola
Virtahepo Oleg Nugumanovs
Apinat K2
Metsästäjän apurit K2 (alokkaat)
Flamingot K2 (alokkaat) + Nina Kaartinen
Antiloopit K2 (esialokkaat)
Krokotiilit ja pienet alkuasukkaat Esialokkaat 1
Perhoset ja sudenkorennot Esialokkaat 2
Linnut Esialokkaat 3 ja Minit
Ötökkälauma Luistelu- ja muodostelmaluistelukoululaiset
Myrsky + mustavalkoinen elokuva Marigold IceUnity
Alkuasukkaat Marigold IceUnity
Gorillat + ötökkäjoukko Musketeers
Paviaanit + leopardit Starlights
Kukat Sunlights
Lammen vesi Creme DeMents
Sade Min + Jun + Sen