Tarina: Mulan
Kaukaisessa Kiinassa pelätty tataarijohtaja Hun Jing raivopäisine ryövärijoukkoineen hyökkää Mongolian suunnasta ja murtautuu Kiinan muurin läpi.
Syrjäisessä Suntzun kylässä Fan perhe valmistautuu juhlimaan vanhimman tyttären häitä. Morsiamen parhaat ystävättäret ovat paikalla auttamassa häävalmisteluissa. Juhlan kunniaksi myös kaikki kylän nuoret neidot saapuvat paikalle ihastelemaan upeaa paria. Hääilon keskeillä perheen nuorin tytär, Mulan tuntee itsensä yksinäiseksi ja hieman surulliseksi katsoessaan siskonsa onnea.
Kiinan keisarin joukot ovat suurissa vaikeuksissa taistelussa tataareja vastaan. Keisarilta käy käsky, että jokaisesta perheestä tulee lähettää yksi sotilas taisteluun. Mulan ilmoittaa perheelleen haluavansa lähteä sotimaan isänsä puolesta, sillä hän tietää, ettei isä kestäisi ankaraa taistelua vanhan sotavammansa vuoksi. Perhe pukee Mulanin sotilasasuun ja hyvästelee hänet matkaan. Hänen mukaansa annetaan onnea tuottava lohikäärme. Kurkiaura johdattaa Mulanin ratsuineen Keltaisen Joen rannalla olevalle sotilasleirille, jossa Kapteeni Shungin johdolla kokemattomista miehistä tehdään sotilaita.
Ankara koulutus sotilasleirillä on loppumaisillaan ja lähtö sotaan on edessä. Shungin johdolla Mulan ja muut sotilaat lähtevät kohtaamaan vihollisjoukot. Haukkojen liito enteilee tataarien olevan lähistöllä. Tataarijohtaja Hun Jing joukkoineen aloittaa raivoisan hyökkäyksen. Mulanin onnistuu haavoittaa Hun Jingiä kuolettavasti ja ankara taistelu päättyy Keisarin sotilaiden voittoon. Taistelun voima järisyttää vuoristoa ja saa aikaan valtavan lumivyöryn, joka hautaa alleen hävinneet tataarijoukot.
Kevät saapuu, kirsikkapuut kukkivat ja Mulan pääsee vihdoin takaisin kotiin perheensä pariin. Keisari saapuu kapteeni Shungin kanssa kiittämään suurta sankaria. Heidän hämmästyksekseen sotasankari onkin isänsä nimellä joukoissa taistellut tyttö, johon Shung ihastuu. Sodan voittamisen kunniaksi järjestetään suuret lohikäärmekarnevaalit ja koko kansa riemuitsee Kiinan pelastumista.
Roolijako
Mulan Elina Kettunen
Kapteeni Shung Pia Airaksinen
Tataarijohtaja Hun Jing Annukka Laukkanen
Mulanin isä Ari-Pekka Nurmenkari
Mulanin äiti Tytti Tervonen
Lohikäärme Henna Hietala
Hevonen Henni Lehtiranta
Keisari Mari Hirvonen
Kurki Nina Kaartinen
Morsiamen ystävättäret Nina Kaartinen, Mari Hirvonen,
Kirsi Inki, Jenni Nordling
3 sotilasta Mari Hirvonen, Kirsi Inki, Jenni Nordling
Mulanin sisko Maikki Uotila
Sulhanen Denis Samokhine
Lumivyöry + kurkilauma K2
Kirsikkapuun kukat + teekupit EA1 tytöt
Teekupit EA1 pojat
Pandat EA2 + EA3 tytöt
Haukat EA1-EA3 pojat
Tipulauma Minit
Keisarin sotilaat ja karnevaalilohikäärmeet Marigold IceUnity
Tataarijoukko Musketeers
Kiinalaiset neidot + lumivyöry Starlights
Sammakot ja lumpeenkukat Sunlights
Karnevaalikansa Luistelukoulu + Creme De Ments