Tarina: Kaunotar ja Hirviö
Olipa kerran kukoistava satuvaltakunta. Siellä asui rakkaudeton ja kylmä prinssi alamaisineen. Mutta koska hän oli prinssi, kukaan ei uskaltanut kasvatttaa ja opettaa häntä muuttumaan ystävälliseksi. Eräänä hyytävän kylmänä talvipäivänä saapui linnan portille vanha kerjäläisvaimo ja pyysi yösijaa linnasta. Palvelijat olisivat päästäneet hänet sisään, mutta prinssi kielsi sen tylysti. Prinssi ei tiennyt, että kerjäläisvaimo olikin haltijatar, joka pystyi rankaisemaan prinssin käytöksen loihtimalla hänet hirviöksi.
Haltijatar suuttui ja taikoi koko linnan väen. Prinssistä tuli hirviö, talouspäälliköstä kello, hovimestarista kynttilänjalka ja kokista pannu. Muu palvelusväki muuttui huonekaluiksi, posliineiksi, hopeiksi ja kuka miksikin. Linnasta tuli autio, pelottava ja tyhjä.
Taian merkiksi haltijatar jätti hirviöprinssille ruusun ja peilin. Ruusu kukkii, kunnes prinssi täyttää 21 vuotta. Jos prinssi kuitenkin sitä ennen muuttuu ja saa jonkun tytön rakastumaan itseensä, taika raukeaa. Muussa tapauksessa hän jää hirviöksi ikiajoiksi. Ajan kulumista hirviöprinssi voisi seurata ruusun terälehtien putuoamisesta. Haltijattaren jättämästä peilistä hirviöksi taiottu prinssi voisi katsoa sitä maailmaa, johon hänellä ei ole paluuta ilman taian raukeamista.
1 Aamu kylässä
Kaukana lumotusta linnasta kasvaa pinessä kylässä keksijä-isänsä kanssa valtakunnan kaunein neito, Belle. Belle on rakastettava ja ystävällinen, ja hän uskoo pääsevänsä isänsä keksintöjen avulla joskus suureen maailmaan, josta hän on lukenut kirjoista. Siellä Belle voisi tavata unelmiensa prinssin. Kylä herää aamuun. Ihmiset ilmestyvät torille, paimentyttö kaitsee kanojaan, kukkojaan ja lampaitaan. Myös kylän nuoret tytöt saapuvat torille.
2 Gaston saapuu torille
Gaston, komea metsästäjä on kylän tyttöjen ihastus. Hän on päättänyt kuitenkin saada kylän kauneimman tytön, Bellen vaimokseen ja kerskailee siitä ystävälleen Töppölle. Töppö ihmettelee Gastonin omituista valintaa, sillä kylän muut tytöt ovat silmin nähden ihastuneita Gastoniin. Gaston yrittää saada Bellen pitämään itsestään, mutta Belle ei pidä hänestä.
3 Isän keksintö
Bellen isä on saanut valmiiksi kauan kehittelmenäsä keksinnön ja lähtee esittelemään sitä markkinoille Filip-hevosen vetämillä rattailla.
4 Isä eksyy metsään
Matkalla markkinoille isä eksyy metsään. Tuuli nousee ja alkaa sataa. Metsästä kuuluu pelottavia ääniä. Sudet, lepakot ja hirviölinnut ahdistavat Bellen isää ja hevosta. Isä putoaa hevosen kyydistä ja jää metsän armoille. Metsän petoeläimiä paetessaan isä löytää aution linnan ja onnistuu pakenemaan sen suojaan. Hevonen palaa kotiin yksin.
5 Linnassa
Pakopaikka on Hirviön linna, jossa esineiksi taiottu linnan väki hämmästyttää Bellen isää. Kesken kaiken linnan väki jäykistyy pelosta. Linnan isäntä, Hirviö saapuu paikalle ja huomaa kutsumattoman vieraan. Hirviö suuttuu ja heittää isän linnan tyrmään.
6 Sillä välin kylässä...
Belle on yksin kotona, ja Gaston saapuu kosimaan häntä. Gastonin ystävä Töppö on todistamassa kosioretkeä. Belle torjuu Gastonin kosinnan ja heittää hänet ulos talosta. Gaston joutuu naurunalaiseksi ja raivostuu. Hän vannooo itsekseen saavansa Bellen omakseen tavalla tai toisella.
7 Belle lähtee etsimään isäänsä
Filip-hevonen palaa ilman isäntää kotiin ja korskuu rauhattomana. Belle ymmärtää, että isälle on tapahtunut jotakin, ja lähtee etsimään häntä. Hevonen johdattaa Bellen Hirviön linnaan. Siellä linnan taiotut esineet näkevät tytön ja muistavat haltijattaren taian. Niissä herää toive, että Bellen avulla taika voisi murtua. Haltijattaren taikaruususta on pudonnut jo monta terälehteä. Aikaa ei ole enää paljon. Belle löytää isänsä Hirviön linnasta. Belle on epätoivoinen löydettyäään isänsä vangittuna linnasta. Linnan isäntä, Hirviö tulee paikalle. Nähdessään Bellen Hirviö häikäistyy tämän kauneudesta. Se tuntee oman rumuutensa ja muistaa haltijattaren taian. Hirviö kätkee hämmentyneisyytensä uhkaavaan käytökseen. Belle suostuttelee Hirviön vaihtamaan itsensä vangiksi isänsä sijaan. Hirviö suostuu sillä ehdolla, että Belle jää linnaan ikuisesti. Belle suostuu Hirviön vaatimukseen.
8 Belle opettelee elämää linnassa
Linnan esineet opastavat Belleä elämään linnassa ja Hirviö kieltää häntä menemästä linnan länsisiipeen. Taiotut eseineet antavat Hirviölle neuvoja ja Kynttelikkö suostuttaa Hirviön antamaan Bellelle linnan kauneimman huoneen. Pölyhuiskat siivoavat huoneen. Esineet neuvovat vielä Hirviötä kohtelemaan Belleä ystävällisesti. Ne toivovat, että Belle rakastuisi Hirviöön.
9 Päivälliskutsut
Belle ei suostu aterioimaan Hirviön kanssa, mutta linnan esineet järjestävät hänelle päivälliskutsut.
10 Linnan länsisiivessä
Linnan kielletty länsisiipi on kammottava paikka. Hirviö on runnellut paikan omilla raivonpurkauksillaan. Siellä vilistävät torakat ja hiiret. Länsisiipi kätkee myös haltijattaren jättämän taikaruusun ja taikapeilin. Belle hiipii salaa länsisiipeen ja näkee ruusun ja peilin. Hirviö tulee paikalle ja raivostuu nähdessään Bellen kielletyssä paikassa. Hirviö ajaa Bellen pois linnasta.
11 Metsässä
Belle pakenee metsään ja joutuu lumimyrskyyn. Metsän sudet ahdistavat Belleä. Linnassa Hirviö katuu suuttumistaan ja lähtee Bellen perään metsään. Siellä hän taistelee susien kanssa ja pelastaa Bellen, mutta haavoittuu itse. Belle hoitaa haavoittunutta Hirviötä.
12 Ystävystyminen
Belle ja Hirviö ovat ystävystyneet. He viettävät yhä enemmän aikaa yhdessä. Mutta Belle ikävöi isäänsä ja haluaisi tietää, miten hän voi. Hirviö antaa Bellen katsoa taikapeiliin, josta tämä näkee, että isä on sairastunut ikävöidessään tytärtään. Hirviö päästää Bellen raskain mielin lähtemään isänsä luokse ja antaa taikapeilin Bellen mukaan. Hirviö on kiintynyt Belleen. Taian määräaika vähenee ja ruusussa on kiinni muutama terälehti. Hirviö pelkää menettäneensä Bellen.
13 Belle palaa kotiin
Belle palaa kotiin. Hän näyttää taikapeiliä isälleen. Isä on kertonut kylän väelle kauheasta Hirviöstä, jonka vankina Belle on ollut. Isä haluaa näyttää sanojensa vakuudeksi Hirviön taikapeilistä Gastonille. Belle pyytää taikapeiliä näyttämään Hirviön kuvan. Gaston huomaa Bellen katsovan Hirviön kuvaa hellästi. Silloin Gaston ymmärtää, että hän ei saa Belleä vaimokseen, ellei Hirviö kuole. Gaston yllyttää Töppön mukaansa Hirviön linnaan.
14 Taistelu linnassa
Linnassa käydään ankara taistelu, ja Gaston ja Hirviö taistelevat keskenään. Kamppailussa Hirviö haavoittuu, mutta selviytyy voittajana. Belle näkee Hirviön haavoittuneen ja luulee sen kuolevan. Hän polvistuu Hirviön vierelle, suutelee tämän otsaa ja tunnustaa rakkautensa. Samalla taikaruusun viimeinen terälehti putoaa, taika raukeaa ja Hirviö muuttuu uljaaksi prinssiksi. Suudelma herättää koko linnan eloon. Taiotut esineet saavat takaisin entisen hahmonsa. Ilo palaa linnaan.
15 Lopputanssiaiset
Linnassa järjestetään juhlalliset tanssiaiset Prinssin ja Bellen kunniaksi.
Roolijako
Kaunotar Päivi Nurmi
Hirviö / Prinssi Kimberly Wylie
Kynttilänjalka / Hovimestari Heidi Nurmenkari
Pannu / Kokki Noora Ivonen
Kuppi / Kokin poika Henna Hietala
Jakkara / Koira Pia Airaksinen
Kello / Talouspäällikkö Minna Hakkola
Pölyhuiska / Sisäkkö Katariina Rundberg
Kylän tytöt Pia Airaksinen, Minna Hakkola, Noora Ivonen
Heidi Nurmenkari, Katariina Rundbeg
Gaston Monica Hindström
Isä Kaisa Hakkola
Töppö Elina Kettunen
Paimentyttö Marie Ghenoun
Haltiatar Annika Aspelin
Sudet Kokelaita ja alokkaita
Lepakot Seniorimuodostelmaryhmä
Toriväki Osa seniori- ja minorimuodostelmista
Lautaset Minorimuodostelmajoukkue
Lautasliinat Miniminorimuodostelmajoukkue
Haarukat, Veitset, Lusikat Seniorimuodostelmajoukkue
Pienet pölyhuiskat Esialokkaat
Hirviölinnut Erja Alanne, Mervi Alanne, Jutta Anttinen, Mari Purkamo
Lumimyrsky Esialokkaat
Torakat Esialokkaat
Hevonen Maria Lund, Tarja Riekkinen
Lampaat Muodostelmaluistelukoulu
Kanat ja kukot Minit
Shakkinappulat Esialokkaat
Hiiret Esialokkaat
Metsän eläimet Luistelukoululaiset
Lopputanssiaisväki Osa seniori- ja minorimuodostelmista