Sunlights ystävänpäivän ykkönen

14.2.2011

Sunlights vei minorijoukkueiden ykkössijan ETK:n ystävänpäivän kutsukilpailuissa. maanantai-iltana.

Noviisijoukkueemme Starlights oli oman sarjansa toinen. Joukkueelle sattui kaksi kaatumista, ja ohjelma.jouduttiin puhaltamaan kertaalleen poikki avautuneiden nauhojen takia. 

Myös Musketeers sijoittui sarjassaan toiseksi. Sairastelujen vaivaama joukkue kisasi Espoossa poikkeusellisella kokoonpanolla, sillä kaksi harjoituspaikkalaista pääsi nyt ensimmäistä kertaa kisaamaan musketeerseina. Molemmat onnistuivat valmentaja Anu Oksasen mukaan hyvin kisakasteessaan.

Kokonaisuutena ohjelmaan kuitenkin mahtui kaksi kaatumista ja yksi polvikosketus. Kisan voittanut Reflections sen sijaan teki Anun mukaan siistin ohjelman.

Tulokset

Jaa