Marigold ja Musketeers johdossa Lumiere Cupissa

Julkaistu: 13.12.2019

Marigold IceUnity johtaa kauden parhaalla tuloksellaan 74,96 pistettä Lumiere Cupia lyhytohjelman jälkeen. Muuten hyvin sujunut ohjelma päättyi kuitenkin ikävään kaatumiseen yhdessä kuolemanspiraalissa. Musketeers selvisi omasta osuudestaan niin hyvin, että otti nimiinsä kotimaisen kauden parhaan junioreiden lyhytohjelman tuloksen pistein 69,98.

Marigoldin Escape Room eteni elementistä toiseen ongelmitta lähes loppuasentoon, mutta viime hetkiin osui epäonnistuminen kuolemanspiraalissa, joka vei liikkeen molemmat luistelijat jään pintaan.

Valmentaja Anu Oksanen oli pahoillaan onnettomuudesta, jossa molemmat luistelijat loukkaantuivat.  Pahimman kolhun sai joukkueen kapteeni Camilla Sundgren, joka joutui käymään sairaalassa tarkastuksessa.

– Melkein pääsimme loppuun asti. Kuolemanspiraalissa luistin tökkäsi, ja liikkeen molemmat luistelijat löivät päänsä, Anu kertoi.

Lyhytohjelmakilpailun ja loukkaantumisten jälkeen oli valmentajan mukaan mietittävä, minkälaisin vaihdoksin vapaaohjelma sunnuntaina luistellaan. Suurin huoli oli kuitenkin loukkaantuneiden selviämisestä mahdollisimman vähin seurauksin.

Junnut onnistuivat ohjelmassaan

Helsingin Luistelijoiden Musketeers johtaa junioreiden kilpailua lyhytohjelmien jälkeen kauden kotimaisella kärkituloksella 69,98 pistettä. Toisena on Kanadan Les Suprêmes Juniors pistein 67,02 ja kolmantena Espoon Jäätaitureiden Valley Bay Synchro 66,66 pisteellä.

Musketeers luisteli rohkeasti lyhytohjelmansa Scorpions Attack.  

– Joukkue teki tosi hyvän ohjelman. Emme ehtineet kotona treenata kuin yhden päivän ennen matkaa Lumiere Cupiin. Meillä oli nyt neljä uutta joukkuelaista luistelemassa ohjelmaa viikonvaihteen SM-osakilpailuun verrattuna, Anu kertoi.

Vaihdoksia tarvittiin, koska Lahden SM-osakilpailussa yksi joukkueen luistelijoista loukkaantui, eikä hän pysty parhaillaan luistelemaan kokoonpanossa.

Toisena junioreiden kilpailussa on Kanadan Les Supremes Junior, kolmantena Valley Bay Synchro ja neljäntenä Dream Edges.

Kilpailun tulossivu: http://results.lumierecup.com/4th/int/index.htm