2022 Aladdin

Jääshow Aladdin esitetään Helsingin jäähallissa 3.4.2022.

Jääshowsta esitetään kaksi erillistä näytöstä, ensimmäinen klo 13.30 ja toinen klo 17.00.

Esityksen kesto noin 2 tuntia.

LIPUNMYYNTI

 

TARINA

Tarinamme kertoo eräästä seikkailusta kaukaisessa Agraban kaupungissa, jota ympäröi valtava aavikko. Agrabassa asuu ilkeä Velho, joka on päättänyt löytää erään pojan. Tämän pojan avulla Velho voi saada haltuunsa taikalampun, joka on piilotettu aavikolla sijaitsevaan aarreluolaan. Pojalla on toinen puolikas aarreluolan avaimesta.

Agraban markkinoilla vilisee kauppiaita, ostajia ja kaikenlaista myytävää. Joukossa vilahtaa myös eräs poika lemmikki apinansa kanssa, hän on tietenkin Aladdin. Poika ei tiedä, että ilkeä Velho etsii juuri häntä. Markkinaväen joukossa Aladdin kohtaa kauniin neidon ja ihastuu tähän välittömästi. Tyttö on ensimmäistä kertaa markkinoilla ja riitaantuu vahingossa erään kauppiaan kanssa. Aladdin säntää auttamaan tyttöä. Yllättäen paikalle ilmestyy palatsin vartijoita Velhon johdattamana. Vartijat vangitsevat Aladdinin ja apinan Velhon käskystä. Tyttö vaatii pojan vapauttamista ja käy ilmi, että hän onkin Prinsessa, sulttaanin tytär! Velho ei kuitenkaan kuuntele Prinsessaa vaan käskee vartijoiden viedä vangit tyrmään. 

Agraban kaupungin laidalla kohoaa upea palatsi, jossa Prinsessa asuu Sulttaani-isänsä ja lemmikki tiikerinsä kanssa. Prinsessan olisi aika mennä naimisiin ja Sulttaani yrittää kiivaasti löytää hänelle sopivan sulhasen. Prinsessa viettäisi paljon mieluummin aikaa tiikerinsä kanssa kuin etsisi tulevaa aviomiestä. Lain mukaan Prinsessan on kuitenkin mentävä naimisiin, joten Sulttaani esittelee hänelle sulhasehdokkaita. Myös juonitteleva Velho ja hänen papukaijansa asuvat palatsissa. Velho unelmoi pääsystä sulttaaniksi, jotta voisi hallita koko Agrabaa. Käärmesauvallaan Velho yrittää hypnotisoida Sulttaanin toteuttamaan käskyjään.

Vangittuaan Aladdinin ja apinan, Velho saa vihdoin mahdollisuuden päästä käsiksi aarreluolan aarteisiin. Velho vie nuorukaisen aavikolle ja liittää luolan avaimena toimivan medaljongin puolikkaat toisiinsa. Kun medaljongin puolet liitetään yhteen, se lähtee lentoon ja paljastaa aarreluolan sijainnin. Aarreluolan löydyttyä, Velho pakottaa Aladdinin ja apinan sisään etsimään haluamaansa aarretta. Heidän on tarkoitus hakea luolasta taikalamppu, jonka avulla Velho pystyisi hallitsemaan Agrabaa. Muihin aarteisiin koskeminen on ankarasti kielletty. Kaikkialla kimaltelevat aarteet kuitenkin houkuttelevat Aladdinin pientä apinaa liikaa. Malttamattomana se koskee kiellettyyn aarteeseen ja aiheuttaa laavavyöryn luolaan.

Velho luulee kaksikon jääneen sortuneeseen luolaan eikä osaa etsiä heitä. Taikamaton avulla pelastuneet Aladdin ja apina ihmettelevät, mikä mahtaa olla taikalampun salaisuus ja miksi se on Velholle niin tärkeä. Aladdin kiillottaa taikalamppua ja yhtäkkiä sen sisältä ilmestyy hahmo. Lampusta esiin tullut Lampunhenki osaa toteuttaa toiveita, mutta jokaisella omistajalla on niitä vain kolme. Aladdin ei saa mielestään upeaa Prinsessaa ja pyytää ensimmäisenä toiveenaan Lampunhengen muuttavan itsensä prinssiksi, joka voi mennä naimisiin Prinsessan kanssa. Lampunhenki toteuttaa isäntänsä käskyn välittömästi.

Agrabaan tulee soittokunnan ja lipunkantajien saattamana upea kulkue, kun Prinssi Ali saapuu kaupunkiin. Kulkueessa nähdään myös prinssin upeita riikinkukkoja, tanssijoita sekä leijonia ja leopardeja. Prinssi Ali on tietenkin Lampunhengen prinssiksi muuttama Aladdin, mutta edes Prinsessa ei tunnista kuka tulokas oikeasti on. Prinsessa on harmissaan pöyhkeän prinssin saapumisesta kaupunkiin. Rauhoittuakseen hän menee tiikerinsä kanssa palatsin puutarhaan katsomaan lammen rannalla upeana hehkuvia kukkia sekä kauniita lintuja.

Prinssi Ali yrittää hurmata Prinsessan viemällä tämän lennolle taikamatolla. Illan hämärtyessä tähdet valaisevat heidän matkaansa. Taikamaton kyydissä Prinsessa tunnistaa vihdoin Prinssi Alin nuorukaiseksi, joka auttoi häntä markkinoilla. Aladdin ja Prinsessa rakastuvat toisiinsa tähtitaivaan alla. Velho on nähnyt Prinssi Alin mukana taikalampun ja keksinyt kuka tämä oikeasti on. Velho on raivoissaan ja haluaa päästä hänestä eroon. Saadakseen taikalampun itselleen hän päättää hukuttaa pojan mereen. Lampunhenki näkee mereen heitetyn Aladdinin, mutta ei pysty pelastamaan tätä. Onneksi Aladdinilla on kaksi toivetta jäljellä, joten hän toivoo Lampunhengeltä apua.

Velho on vakuuttunut, että on vihdoin päässyt eroon Aladdinista ja valmistautuu suistamaan Sulttaanin vallasta. Velho valehtelee Prinssi Alin lähteneen kotiin ja hypnotisoi Sulttaanin luovuttamaan vallan itselleen. Merestä pelastettu Aladdin ryntää auttamaan Sulttaania ja paljastaa Velhon juonittelut. Aladdin hajottaa Velhon käärmesauvan, jolla tämä hallitsee Sulttaania ja rikkoo samalla hypnoosin. Paetessaan paikalta Velho onnistuu nappaamaan taikalampun itselleen. Ahneudessaan Velho kutsuu Lampunhengen esiin ja toivoo itsensä sulttaaniksi. Henki toteuttaa toiveen, mutta mikään ei kuitenkaan tunnu Velhosta tarpeeksi mahtavalta ja hän käyttää kaikki toiveensa nopeasti. Aladdin tajuaa, ettei Velhon ahneudella ole rajaa ja keksii keinon päästä tästä eroon.

Aladdin saa huijattua Velhon muuttumaan lampunhengeksi ja näin pelastaa koko Agraban. Aladdinilla on kuitenkin vielä yksi toive jäljellä ja hän haluaa käyttää toiveensa hyvän Lampunhengen vapauttamiseen. Koko Agraba juhlii, kun Velhon valta on kukistettu ja Sulttaani päättää, että Prinsessa ja Aladdin saavat lopulta toisensa. Yhteisen ilon kunniaksi kaupungissa järjestetään ilotulitus ja koko kaupungin juhlat.

Agraban kaupunki on pelastunut. Aladdin ja Prinsessa sekä koko kaupungin väki jatkavat elämäänsä onnellisena aikojen loppuun asti.