Marigold IceUnitya ja seuran muodostelmaluistelua vuosien ajan ansiokkaasti luotsannut Anu Oksanen jää pois joukkueen valmennustiimistä kauden 2023–2024 jälkeen.
Vuodesta 1993 lähtien Helsingin Luistelijoissa valmentanut Anu ”Jääskis” Oksanen on uransa aikana johdattanut SM-seniorijoukkue Marigold IceUnityn viiteen maailmanmestaruuteen ja 15 Suomen mestaruuteen. Lajin pioneerina tunnetulla Anulla ja hänen uraauurtavilla koreografioillaan on ollut merkittävä rooli muodostelmaluistelun kehityksessä nykyiseen loistoonsa niin Suomessa kuin maailmallakin.
Helsingin Luistelijat ry kiittää Anua vuosikymmenien ansiokkaasta työstä, mitä hän on intohimoisesti tehnyt Marigold IceUnityn kanssa.
Uusi tiimi täynnä kokemusta
Joukkueen valmennuksesta tulevat vastaamaan kokeneet valmentajat ja entiset MIU-luistelijat. Vastuuvalmentajaksi astuu Tiina ”Turtsi” Turunen, muodostaen erittäin ammattitaitoisen tiimin Maikki Merilehdon kanssa.
Tiina Turunen luisteli Marigoldeissa vuosina 2007–2012 saavuttaen muun muassa kaksi MM-hopeaa. Uransa jälkeen hän siirtyi Helsingin Luistelijoihin valmentajaksi ja valmensi kaikkia SM-joukkueitamme Starlightseista Marigoldeihin vuoteen 2020 saakka. Turusen ollessa mukana Marigoldin valmennustiimissä joukkue mm. voitti kaksi viimeisintä MM-kultaansa (2014 ja 2018). Starlights puolestaan saavutti kaksi kertaa SM-kultaa Tiinan ollessa joukkueen vastuuvalmentajana.
Vuonna 2020 Tiina siirtyi valmentamaan Kaarinan Taitoluistelijoihin, jossa hän toimi Dream Edges Junior -joukkueen vastuuvalmentajana. Dream Edges Junior saavutti junioreiden MM-kilpailuiden 4. sijan sekä kaksi SM-hopeaa.
Tiina on koulutukseltaan valtiotieteiden kandidaatti sosiaalipsykologian opintosuunnasta ja lisäksi hän on suorittanut valmentajan ammattitutkinnon (VAT).
Maikki Merilehto luisteli Marigoldeissa vuosina 2000–2006 ja oli mukana voittamassa joukkueen kolmea ensimmäistä MM-kultaa (2002, 2004 ja 2006).
Maikki aloitti valmentajan uransa vuonna 2010 Helsingin Taitoluisteluklubissa (HTK) osana SM-joukkueiden valmennustiimiä.
Vuonna 2015 Maikki lähti valmentamaan Bostoniin Yhdysvaltoihin ja otti vastuulleen Hayden Synchron juniorijoukkue Lexettesin. Maikin valmennuksessa Lexettes sijoittui USA:n mestaruuskisoissa pronssille ja hopealle sekä edusti maataan junioreiden MM-kisoissa.
Maikki palasi Suomeen valmentamaan uutta Espoo Synchronized Skatersin SM-seniorisarjan joukkuetta Lumineersia ja toimi joukkueen toisena vastuuvalmentajana kausina 2017–2021.
Takaisin Helsingin Luistelijoihin Maikki palasi keväällä 2021. Maikin ollessa mukana Marigold IceUnityn valmennustiimissä, saavutti joukkue kaudella 2021–22 MM-hopeaa.
Maikki on koulutukseltaan filosofian maisteri ja suorittanut valmentajan ammattitutkinnon (VAT).
Keskiössä urheilijalähtöisyys ja vahva yhteistyö
Helsingin Luistelijoiden strategian mukaisesti huippumuodostelmaluistelun polkua ja joukkueiden menestystä rakennetaan urheilijalähtöisen valmennusotteen, keskinäisen vuorovaikutuksen ja huippuosaamisen kautta. Organisaatiomme keskiössä on niin urheilijoiden kuin valmentajienkin hyvinvointi sekä vahva keskinäinen yhteistyö, jotta erilaiset vahvuudet pystytään parhaiten hyödyntämään. Päivittäisessä harjoittelussa korostuvat tekemisen laatu ja tavoitteellinen harjoittelu luistelun iloa unohtamatta. Eri lajien välinen yhteistyö on valtava voimavara myös luistelijoiden ja valmentajien monipuolisen osaamisen kehittämisessä.
Yhteistä visiotamme kirkastamalla ja toimintaamme jatkuvasti kehittämällä haluamme pysyä muodostelmaluistelun lajikehityksen huipulla ja ansaita paikkamme muodostelmaluistelun huippuseurana aina uudelleen myös tulevina vuosina.
Lisätietoja
Jukka-Pekka Ylinen, puheenjohtaja
jukka-pekka.ylinen@hl.fi
Tiina Pesonen, valmennuspäällikkö
tiina.pesonen@hl.fi