Starlightsille SM-hopeaa Turusta

Julkaistu: 24.2.2024

Starlights luisteli hienosti noviisien SM-hopeaa pistein 89,00 muodostelmaluistelun SM-kisoissa Turussa lauantaina. Marigold IceUnity lähtee kolmannelta tilalta pistein 71,96 kohti vapaaohjelmien sunnuntaita. Musketeers on lyhytohjelmien jälkeen kuudentena pistein 58.38 ja jatkaa kovaa kisaa vapaaohjelmissa.

Marigoldilta vahva ja rohkea veto

Marigold IceUnity luisteli lauantaina lyhytohjelmansa Some like it hot valmentaja Anu Oksasen mukaan rohkeasti.

”Esittäminen oli vahvaa tekemisessä ja tarkkuudessa. Yhden elementin taso oli kuitenkin laskenut tavoitellusta. Ohjelmaan mahtui myös pari pientä virhettä, jotka luistelijat kuitenkin korjasivat nopeasti ja pääsivät heti takaisin kuviomuotoon ja rytmiin”, hän totesi.

Hevelius Cupissa luistellusta kauden ennätystuloksesta 76,66 pistettä joukkue jäi 4,7 pisteen päähän.

Sunnuntaihin joukkue lähtee Anun mukaan mielettömällä latauksella, vahvalla otteella ja rohkeudella.

Sunnuntain tulokset ratkaisevat, mitkä kaksi joukkuetta lähtevät kevään MM-kilpailuihin Zagrebiin. Kisakoneeseen nousevat Suomen mestari ja pisteiden laskukaavassa parhaan tuloksen saavuttanut joukkue.

Musketeers taisteluasenteella liikkeellä

Musketeersin esitys ohjelmastaan Electricity sujui mallikkaasti, mutta joukkue ei saavuttanut tällä kertaa tavoittelemiaan teknisiä tasoja elementeistään. Nyt lyhytohjelman pisteet 58,38 jäivät kauas Mozart Cupissa saavutetusta kauden ennätyksestä 67,06 pistettä.

 

"Musketeers lähti lyhyen päivään rohkeasti ja vahvalla taisteluasenteella. Tähän kisaan olemme hakeneet erityisesti vahvempaa tulkintaa ja vauhdin lisäystä. Lauantaina nähtiinkin jäällä itsevarmempi ja rohkeampi joukkue kuin aiemmin. Tekniset tasot jäivät kuitenkin valitettavasti tavoitellusta", kertoo joukkueen valmennustiimin edustajana Tiina Pesonen. 

"Vapaaohjelmapäivään joukkue lähtee ”Kaikki tai ei mitään” -asenteella ja aikoo viedä vahvan joukkuehengen kisasuoritukseen. Lähdemme nauttimaan kauden viimeisestä kisapäivästä."

Starlightsilla onnistunut loppukilpailu

Noviisijoukkue Starlights loisti ohjelmassaan Wish upon a shooting star. Tuloksellaan 89,00 se jäi vain 0,49 pistettä SM-kullasta, jonka vei Espoon Jäätaitureiden Valley Bay Synchronics. Pronssia luisteli Helsingin Taitoluisteluklubin Finettes pistein 86,29.

”Kisajäällä Stagut vetivät kylmäpäisen vedon, josta välittyi se tärkein, luistelun riemu ja nautinto! Se palkittiin tänään SM-hopealla ja hienoilla pisteillä. Voittokamppailusta tuli hyvin tiukan, kun kulta jäi vain puolen pisteen päähän”, joukkueen valmennustiimi Sara Vedenoja, Roosa Tiisala, Tiina Pesonen painotti.

”Olemme valmennustiiminä äärimmäisen ylpeitä jokaisesta luistelijasta ja heidän matkastaan tähän upeaan päämäärään asti. Mitaliakin arvokkaampaa tällä kauden mittaisella matkalla on ollut Stagujen oivallus tinkimättömästä päivittäisestä työstä ja hyvän ja heittäytyvän ilmapiirin rakentamisesta, joka on siivittänyt joukkueen pettymysten hetkistä aina ilon hetkiin.”

Kuva: Santtu Jaakkola 

Tulokset ja sunnuntain aikataulut