Musketeersin MM-haave kariutui

Julkaistu: 5.2.2023

Juniorijoukkueemme Musketeers ei tällä kaudella edusta Suomea junioreiden MM-kilpailuissa Ranskassa. Valintakilpailun vapaaohjelmien päivä ei onnistunut nappiin, ja joukkue jäi sunnuntaina neljänneksi tuloksella 111,73. Kokonaiskilpailussa Musketeers oli kolmas pistein 175,03.

Musketeersin edellä  kokonaistuloksissa ovat voittaja HTK:n Team Fintastic ja toisen sijan ottanut Kaarin Dream Edges Junior.

”Ei nyt ihan nappi suoritus sunnuntaille. Näin kovassa kisassa vaaditaan onnistumista ja MM-paikkaa varten myös hitunen onnea”, valmentaja Anu Oksanen totesi.

Ohjelma sisälsi hänen mukaansa kuitenkin paljon hyvää. Esimerkiksi kolmesta elementistä joukkue oli saavuttanut kisojen parhaan tuloksen, joista kahdesta yhdessä Kaarinan kanssa. Mutta suoritukseen mahtui myös pieniä henkilökohtaisia epäonnistumisia ja yksi kaatuminen.

”Kaatumiseen ei MM-haave kuitenkaan sortunut, sillä luistelija nousi jäästä nopeasti ja luisteli laadukkaasti ohjelman loppuun. Toki harmittaa, että yksi kauden tavoitteista ei nyt tällä kertaa toteutunut.”

Musketeers valmennustiimeineen onnittelee kahta joukkuetta, jotka MM-kilpailuihin lähtevät. Ne ovat paikkansa MM-jäälle ansainneet.

Valintakilpailun tulokset: https://tsalonen.net/isucalc/MLkans2k23/