Marigold paransi ennätyspisteitään

Julkaistu: 28.1.2023

Marigold IceUnity luisteli hienosti toiseksi muodostelmaluistelun kolmannessa Challenger-kilpailussa Leon Lurje Trophyssa lauantaina. Joukkue saavutti kokonaistuloksellaan kauden ennätyspisteensä 229,05.

”Vapaaohjelman veto lauantaina oli luistelijoilta hyvä veto, joka nosti vapaaohjelman pistepotin uuteen ennätykseen. Olemme saaneet ohjelmaa eteenpäin. Teimme esimerkiksi pienen muutoksen ryhmänoston ajoitukseen, koska emme ole saaneet tavoittelemiamme tasoja. Nyt muutos toi toivotun tuloksen tähän elementtiin”, valmentaja Anu Oksanen kertoi tulosten selvittyä.

Marigold sai The Elements -ohjelmastaan 152,96 pistettä, mikä toi sille kolmannen tilan vapaaohjelmissa. Edelle meni Kanadan Kanadan Les Suprêmes 2,14 pisteellä.

Kokonaistuloksissa Marigold kuitenkin ohitti kanadalaiset, joiden kokonaispisteet olivat 225,34. Kilpailun voitti Helsinki Rockettes kokonaispistein 238,35.

Marigoldin luistelijat kiirehtivät suorituksensa jälkeen jännittämään puhelimiltaan Juulia Turkkilan ja Matthias Versluisin ratkaisevaa vapaatanssia EM-kilpailuissa Espoossa. He ehtivät ennen omaa palkintojen jakoa nähdä, miten Suomen ja oman seuran jäätanssipari saavutti EM-pronssin.

”Tämä oli hieno päivä Helsingin Luistelijoille. Olemme todella ylpeitä heidän saavutuksestaan”, Anu iloitsi joukkueensa kanssa.

Tulokset: https://skate.webbplatsen.net/22-23/62817/html/index.htm