Musketeersille hopeaa Mozart Cupista

Julkaistu: 22.1.2023

Musketeers sijoittui toiseksi Mozart Cupin Challenger-sarjassa. Joukkue oli vapaaohjelmallaan Steampunk kolmas, mutta pienet piste-erot takasivat sille hopean lyhytohjelman kakkostilan ansiosta. Joukkueen kokonaistulos 187,63 pistettä on tämän kauden ennätys.

Joukkue sai vapaaohjelmastaan 116,60 pistettä ja sarjan korkeimmat komponenttipisteet.

– Vapaaohjelma sujui tänään ihan hyvin. Yksi pieni harmillinen kaatuminen toi pisteen vähennyksen, mutta kokonaisuudessaan suoritus sisälsi hyviä elementtejä, joskin taas jotain korjattavaakin. Esimerkiksi kulmaläpimeno ei ollut loistelias, sillä luistelijat sijoittuivat todella ahtaasti. On ihme, että joukkue sai sen pelastettua, valmentaja Anu Oksanen kertoi.

Parissa elementissä näkyi Anun mukaan joukkueen vahva tsemppaaminen.

”Luistelijat lähtivät suoritukseen hyvällä asenteella.”

Anu totesi, että neljä joukkueen kärki, joka oli kuin maaaottelu Suomi – USA, oli äärimmäisen tasainen.

”Kilpailu oli meille kaiken kaikkiaan hyvä. Nyt vielä panostetaan junioreiden kolmanteen valintakilpailuun ja lisätään tiukkuutta ja tarkkuutta tekemiseen.”

Tulokset

https://wonderful-elbakyan.92-205-21-177.plesk.page/competitions/2022_23/090/