Jääshow Velhokoulu su 2.4.2023

Julkaistu: 2.12.2022

Helsingin Luistelijoiden jääshow pidetään
sunnuntaina 2.4.2023 klo 12.30 ja klo 16.30 Helsingin jäähallissa.
Teemana tällä kaudella on Jääshow Velhokoulu.

Jääshow on ollut kauden taloudellisesti tuottavin, kaikkien HL:n seuratoimijoiden yhteinen varainhankintatapahtuma. Tapahtuman mahdollinen tuotto käytetään suoraa luisteluperheiden hyväksi. Tuotoilla katetaan harjoituspaikkakuluja tasapuolisesti kaikkien lajien kesken. Tämä näkyy luisteluhinnoissa.

Jääshowmme on yksi maailman suurimmista luistelunäytöksistä, mukana ovat kaikki seuran noin 1000 luistelijaa. Tapahtuma on kannustava etenkin nuorille ja juuri harrastuksensa aloittaneille luistelijoille, kun he pääsevät esiintymään vanhemmille, sukulaisille ja muille tutuille Suomen ja maailman huippujen kanssa.
 
Jääshown toteutus vaatii suurta panostusta luisteluperheiltä, itse päätähdiltä eli luistelijoilta, perheiltä ja muilta vapaaehtoistoimijoilta, valmentajilta sekä muulta henkilökunnalta.
Jääshowtiimi luo esityksen tarinan ja tekee muun muassa roolitukset, ryhmien valmentajat luovat jäälle koreografiat. Muut käytännön järjestelyt hoidetaan talkoovoimin. Tämä mahdollistaa perheille mukavaa talkootoimintaa. Etukäteen valmistetaan pukuja ja lavasteita sekä myydään pääsylippuja. Tapahtumapäivänä jäähallilla tarvitaan vapaaehtoisia useisiin tehtäviin. Lavaste- ja pukutalkoista tiedotamme alkuvuodesta.

Jääshown esityspäivän talkooilmoittautumiset ovat auki ja itsellesi mieluisan tehtävän pääset varaamaan heti täältä.

Lipunmyynti on avattu täällä.

Seuralipunmyynnistä on lähetetty viesti Hoikan ja yhteyshenkilöiden kautta kaikille seuran jäsenille.

Tapahtuman nettisivut löytyvät täältä.