MIU ja Musketeers ennätyspisteisiin

Julkaistu: 13.2.2022

Sekä Marigold IceUnity että Musketeers pitävät nyt hallussaan Suomen joukkueiden Season Best -tuloksia. Musketeers voitti lauantaina  Neuchâtel Trophyn juniorisarjan kokonaispistein 201.82. Marigold IceUnity luisteli kokonaispisteet 230,54, joilla se sijoittui seniorisarjassa toiseksi.

Marigold onnistui vapaaohjelmansa  From Darkness to Light kokonaisuudessa, vaikka yksi nostettava luistelija pyllähti jäähän ryhmänoston päätyttyä. Joukkue pääsi kuitenkin nopeasti kiinni jatkoon.

Kaatumisvähennys ei heikentänyt lopputulosta, sillä joukkue sai vapaaohjelmastaan huippupisteet 150,34.  Marigoldin kokonaistulos 230,54 pistettä nosti sen Suomen senioreiden Season Best -tuloksen haltijaksi.

”Marigold vapaaohjelma oli vahvasti taisteltu, sillä ohjelmassa oli pieniä stipluja. Tasostamme kuitenkin  kertoo, että saimme silti tällaisen tuloksen. Joukkueen kehitys on koko ajan ylöspäin. Olemme saamassa joukkueen kuntoon terveyshaasteiden ja karanteenien jälkeen, ja pääsemme treenaamaan jälleen kunnolla”, valmentaja Anu Oksanen kertoo.  

Seniorisarjan voitti Venäjän Paradise, joka kirjasi vapaaohjelmastaan pisteet 157,59. Joukkueen kokonaispisteet olivat 234,42.

Team Unique sijoittui kolmanneksi. Se saavutti vapaaohjelmallaan pisteet 149,90 ja kokonaispisteet 225.06.

Musketeers ylivoimainen

Musketeersin Magic Carpet lensi Neuchâtelissa ylivoimaiseen voittoon. Joukkueen vapaaohjelma sujui vahvasti ja toi pisteet 131,40. Onnistunut vapaaohjelma nosti kokonaistuloksen 201.82 pisteeseen, joka on kotimaisten junioreiden Season Best -tulos.

”Junioreiden vapaaohjelma oli selkeästi joukkueen parasta tekemistä tällä kaudella. Kaikkia teknisiä tasoja ei saavutettu, mutta veto oli vahva”, Anu kuvaa,

Toiseksi juniorisarjassa luisteli USA:n Northernes kokonaispistein 173,30 ja kolmanneksi saman maan Starlights kokonaistuloksella 158,53 pistettä. Northernes jäi 28,52 pisteen päähän Musketeersista. Ero Musketeersin ja Stalightsin välillä oli peräti 42,99 pistettä.

Tulokset: http://skating.ch/TNT_2022/index.htm