Marigold neljäs Finlandia Trophyssa

Julkaistu: 12.10.2021

Osana Finlandia Trophy Espoota luisteltiin jälleen muodostelmaluistelun kutsukilpailu, jossa lajin hallitseva MM-hopeamitalisti Marigold IceUnity oli tällä kertaa neljäs. Valmentaja Anu Oksanen näkee joukkueen viikonlopun vedossa paljon hyvää. Elementteihin osuneista epäonnistumisista huolimatta joukkue pystyi suoriutumaan ohjelmastaan hyvällä intensiteetillä ja sykkeellä.

Toki Anua harmittaa, että tuli niitä epäonnistumisia. Joukkue kuitenkin osoitti, että sillä on toleranssia keskittyä, sillä suorituksessa olisi ollut ainekset suurempiinkin katastrofeihin.

Läpimenoon osui kaatuminen, jossa onnettomuuteen joutuneen luistelijan käsi murtui. Adrenaliinin voimalla hän pystyi kuitenkin jatkamaan osuuttaan ohjelman loppuun asti. Vamman vakavuus selvisi lopullisesti lääkärikäynnillä.

Marigold saavutti lyhytohjelmansa elementeistä koko kilpailun toiseksi parhaat basic value -pisteet, vaikka kaatuminen ja pienet epätarkkuudet verottivatkin tuomareiden laatupisteitä ja esitystä tuomareiden silmissä.

– Olemme tehneet paljon työtä teknisten asioiden eteen, ja nyt tasoja meni hienosti läpi. Asiat, joihin olemme kiinnittäneet huomiota, toimivat. Samoin on tullut kiitosta dynaamisesta, pehmeämmästä luistelusta, jota myös on työstetty, hän kertoo.

Anu toteaa, että viikonlopun esitys oli Marigoldilta kokonaisuudessaan ihan hyvä kauden avaus, joka joukkueelle pisteet 63,03.

– Toki olisi toivonut heille onnistumista, sillä joukkue on treenannut hyvällä asenteella ahkerasti. Olisi hyvä, jos joukkue pystyisi kisassa esittämään sitä parasta osaamistaan, mutta tällä kertaa ei käynyt niin. Meille jäi hienosti parannettavaa seuraavaan kilpailuun.

Kilpailun voitti Venäjän Team Paradise. Toinen oli Helsinki Rockettes ja kolmas Team Unique.

Tulokset: http://www.figureskatingresults.fi/results/2122/FTSYS2021/index.htm

Tuntureiden tunnelmissa

Marigold IceUnity on tehnyt tälle kaudelle historiallisen ratkaisun. Joukkue luistelee viime kaudelle valmistuneen Nordic Spirit -ohjelmansa myös tämän kilpailukauden lyhytohjelmana.

Anu kertoo, että joukkue piti paljon pohjoisen tunnelmiin vievästä ohjelmastaan, jolla päästiin kotimaassa kilpailemaan vain yhdessä SM-valinnassa ja kauden päätöskatselmuksessa. Häntä itseään harmitti, ettei sillä päästy kisaamaan myöskään kansainvälisesti koronan romutettua kilpailukauden.

– Päätin pitää ohjelman, sillä se ansaitsee päästä kilpajäille myös kansainvälisen yleisön ja tuomariston edessä, hän toteaa.

Nordic Spirit -ohjelman musiikkina soi Jon Henrik Fjällgrenin melodinen joiku, jonka hän on säveltänyt kuolleelle ystävälleen. Musiikin päätösosan on säveltänyt Hugo Chouinard tiiminsä kanssa juuri tätä ohjelmaa varten.

Ohjelma tuo jäälle pohjoisen maiseman tuntureineen ja revontulineen. Ohjelma yhdistää hitaita ja nopeita rytmejä pohjoisen lyyrisiin säveliin.

Ohjelman koreografiaa on valmentajan mukaan uudistettu ja elementtejä päivitetty vastaamaan tuoreimpia sääntömuutoksia.  Ohjelmapaikat on kuitenkin pistetty kierrätykseen uusiutuneen joukkueen myötä.

Ohjelman alkuperäiset puvut kuuluvat edelleen kokonaisuuteen, sillä Anusta olisi ollut turhaa tehdä uusia pukuja viime kauden vähäisen käytön jälkeen.

Joukkueen tavoitteena on palata MM-kisoihin taistelemaan kauden maailmanmestaruudesta.

Lajin viimeiset MM-kilpailut toteutuivat keväällä 2019 MM-kotikisoissa. Niissä Marigold luisteli MM-hopean ja on siksi hallitseva MM-hopeamitalisti edelleen.

 

Kuvat sj.photos