Vastuuvalmentajan paikka auki yksinluistelun valmennustiimissä

Julkaistu: 3.3.2020

 

Me Helsingin Luistelijoissa pyrimme tarjoamaan kaikille luistelijoillemme yksilölliseen kehitykseen ja kokonaisvaltaiseen terveyteen ja hyvinvointiin sitoutuneen urheilijan polun kannustavassa ympäristössä.

 

Osana määrätietoista etenemistä kohti tavoitteitamme vahvistamme nyt yksinluistelun valmennustiimiämme yhdellä jäsenellä. Etsimme luistelijoidemme kokonaisvaltaisesta kehittämisestä pitkällä aikajänteellä motivoitunutta vastuuvalmentajaa, jonka työtehtäviin kuuluu kaikkien yksinluisteluryhmien jää- ja oheisvalmennus, kilpailuohjelmien luominen ja päivittäminen, kilpailumatkat kotimaassa ja ulkomailla sekä osallistuminen erilaisten tapahtumien, leirien ja jokavuotisen jääshown suunnitteluun ja toteutukseen.

Vastuuvalmentaja vastaa vastuuryhmiensä kausi- ja viikkosuunnittelusta yhdessä muiden valmennustiimin asiantuntijoiden kanssa. Vastuuvalmentaja vastaa myös yhteydenpidosta luistelijoiden ja perheiden kanssa sekä luo toiminnallaan hyvän harjoitusilmapiirin. Valmennustyö tehdään pääasiassa iltapäivisin ja iltaisin sekä viikonloppuisin Helsingissä. Helsingin Luistelijoiden toimitilat sijaitsevat Haagassa, ja niitä voi käyttää joustavasti suunnittelutyöhön ja tapaamisiin.

OLISITKO SE SINÄ?  

  • Pystyt sitoutumaan seuramme arvoihin ja tavoitteisiin helposti.
  • Sinulla on mielellään STLL:n 2-tason valmentajakoulutus ja sen ohella toinen valmentajan työtä tukeva tutkinto / ammatillinen koulutus, esimerkiksi fysioterapian, ilmaisutaidon, terveystieteiden tai kasvatustieteiden alalta. Lisäksi hyödynnät omaa taitoluistelu-uraasi luistelijalähtöisen valmennuksen toteuttamisessa.
  • Sinulla on kokemusta taitoluisteluvalmentajan työstä sekä arvokasta lajiosaamista; olet ehkä ennenkin kasvattanut pienistä luistelijanaluista SM-tason luistelijoita.
  • Omaat erinomaiset vuorovaikutustaidot ja huomioit taitavasti eri kehitysvaiheissa olevat luistelijat ja heidän tarpeensa. Työskentelet tavoitteellisesti sydämellä ja herkällä korvalla ja saat viestisi kuulluksi vastaanottajaa kunnioittaen.
  • Olet aloitekykyinen, myönteisen työotteen omaava kehittäjä. Haluat oppia jatkuvasti lisää ja jakaa omaa osaamistasi muun valmennustiimin kanssa. Olet arvostettu tiimipelaaja ja otat henkilökohtaisen vastuun työstäsi.

TARJOAMME

  • Mielenkiintoisen tehtävän Suomen ainoassa seurassa, jossa hyödytään yhteistyöstä kolmen lajin kesken.
  • Hyvän työsuhteen ja mahdollisuuden kehittyä työssäsi. HL on vakaa seura, joka on sitoutunut henkilöstönsä ammatillisen osaamisen kasvattamiseen.
  • Positiivisen ja työhönsä motivoituneen tiimin, jossa sinulla on mahdollisuus vaikuttaa työhösi ja kasvaa valmentajana.

HAKEMUKSEN LÄHETTÄMINEN

Miten Sinä toteuttaisit visiotamme luistelijoidemme yksilölliseen kehitykseen ja kokonaisvaltaiseen terveyteen ja hyvinvointiin sitoutuneesta valmentamisesta kannustavassa ympäristössä? Kerro meille itsestäsi vapaamuotoisessa hakemuksessasi ja lähetä se CV:n ja palkkatoiveen kera 25.3.2020 mennessä osoitteeseen tiia-mari.teikari@hl.fi. Huomioithan, että pyrimme aloittamaan haastattelut mahdollisimman nopeasti. Lisätietoja tehtävästä voit mielellään kysyä myös yksinluistelun valmennustiimiltä (olga.baranova@hl.fi tai johanna.vainio@hl.fi).

 

 

fact1