Yuka ja Juho kolmanneksi Volvo Open Cupissa

Julkaistu: 7.11.2019

Jäätanssijat kilpailivat tällä viikolla kahdeksan parin voimin Riiassa järjestetyssä 40:ssä Volvo Open Cup kilpailussa. Parasta menestystä sai osakseen senioriparimme Yuka Orihara ja Juho Pirinen, jotka nappasivat ansaitusti ensimmäiset yhteiset pokaalinsa tänään. Pari sai parannettua rytmitanssissa piste-ennätystään, joka riitti siinä vaiheessa kilpailun kolmanteen sijaan. Ehjä, taitavasti esitetty vapaatanssi piti kutinsa ja toi myös vapaatanssikilpailussa kolmannen sijan ja kokonaispisteitä 164,37. Yuka ja Juho kilpailivat nyt vasta neljännessä yhteisessä kilpailussaan ja todistivat pystyvänsä luistelemaan omalla korkealla tasollaan kilpailusta toiseen. Parin ylpeä valmentaja Maurizio Margaglio kommentoi Yukan ja Juhon suorittaneen erittäin hyvin ja ihasteli heidän pääsyään nyt jo palkintosijoille kansainvälisessä seniorikilpailussa. Hän totesi, että "tämän parin tarina on vasta alkanut". Pari itse kertoi olevansa iloinen ensimmäisestä mitalista ja toivovansa, että kausi myös jatkuu nousujohteisena.

Volvo Open Cupin jäätanssin seniorisarjan voitti Venäjän Sofia Shevchenko - Igor Jeremenko 194,51 pisteellä ja toiseksi sijoittui Georgian Mariia Kazakova - Georgy Reviya 182,43 pisteellä. Seuraavan kerran Juho ja Yuka kilpailee Keravalla jäätanssin SM-ja kansallisten sarjojen toisessa valintakilpailussa 16.-17. marraskuuta, missä nähdään myös ensi kertaa yhdessä seniorisarjassa kilpailevat Arina Klinovitskaya ja Jussiville Partanen.

Volvo Open Cupin jäätanssin seniorikilpailun tulokset löytyvät täältä.

Yuka ja Juho