Yuka ja Juho keräsivät rytmitanssista 57,94 pistettä

Julkaistu: 14.9.2019

Yukan ja Juhon rytmitanssi Maija Poppasen hengessä sujui lauantaina Lombardia Trophyssa Bergamossa energisesti. Osasuorituksen pisteet vastasivat jotakuinkin parin itselleen asettamaa tavoitetta tässä vaiheessa kautta. Juho kertoi rytmitanssin jälkeen, että huomasi omassa luistelussaan epäpuhtauksia, mutta piti tämänpäiväistä vetoa kuitenkin lupaavana alkuna ottaen huomioon, että he ovat Yukan kanssa luistelleet vasta 4 kuukautta yhdessä. Tarkoituksena parilla on saada tällä kaudella 60 pisteen raja rikki rytmitanssissa.

Kilpailu jatkuu sunnuntaina klo 16.45. Yuka ja Juho luistelevat ensimmäisen ryhmän viimeisenä parina.

Juulian ja Matthiaksen kisa keskeytyi valitettavasti lauantaiaamun kilpailuharjoituksessa. Juulia loukkaantui lievästi, eikä siksi pysty tänä viikonloppuna kilpailemaan täysipainoisesti.

Kilpailun tulokset löytyvät täältä ja reaaliaikainen nettilähetys vapaatanssista täältä.