Seuran kevätjuhlassa palkitut

Julkaistu: 16.5.2019

Seuran kevätjuhlaa vietettiin Munkkiniemen Yhteiskoulussa 15.5. koko seuran voimin.

Juhlassa nähtiin paljon sekä pieniä että isompia luistelijoita vanhempineen. Tänä vuonna nähtiin esityksinä jäätanssija Enna Kestin herkkä lauluesitys sekä yksinluistelijoiden hauska video "Me luistellaan". Marigold IceUnityn luistelija Ina Ekholm esiintyi tällä kertaa yksin ja pianon ääressä, soittaessaan kappaleen "Chariots of Fire", jonka moni muistaa joukkueen kauden lyhytohjelmasta #whynot. Esitysten lisäksi juhlassa palkittiin kauden ahkerimmat harjoittelijat, kannustavimmat kaverit sekä kilpailuissa menestyneet. Myös uusi hallitus esitteli itsensä.

Kiitos kaikille osallistuneille iloisesta juhlasta!

Kauden 2018-2019 palkitut

Seuran paras luistelija: Oona Ounasvuori

Annukka Trophy: Juulia Turkkila & Matthias Versluis, ohjelmien tulkinnan nostaminen uudelle tasolle ja haastava Lintu ja Kukka ohjelma oli rohkea, hieno valinta.

Poikien kannustuspalkinto: Urho Reina
 

Seuran myöntämät stipendit

Marigold IceUnity, MM-hopeasta
Starlights, SM-kullasta
Juulia Turkkila & Matthias Versluis, SM-kullasta ja GP, EM&MM-edustuksesta

Moonlights, loppukilpailun voitosta

 

Valmentajien stipendit

Anu Oksanen, Marigold IceUnityn MM-hopeasta
Tiina Turunen, Starlights SM-kullasta ja Marigold IceUnityn MM-hopeasta
Anu Tuunanen,
esimerkillisestä työstä luistelukoulun ja harrasteluistelun parissa

 

Stipendirahastosta anomusten mukaan

Oona Kunnas
Fiona Ahonen
Hilda Taylor & Urho Reina
Sunflowers

Silverlights
Moonshadows

All Stars

 

Kehystetyt valokuvat

MIU, MM-hopeasta

Starlights, SM-kullasta

Juulia Turkkila- Matthias Versluis, SM-kullasta ja GP-, EM-, MM-edustuksista
Margareta Poutiainen- Mirko Niskanen, SM-kullasta
Sanni Rytkönen – Miitri Niskanen, SM-kullasta

 

Jäätanssin kannustavin kaveri

Isojen ryhmät: Mirko Niskanen

Pienten ryhmät: Marianne Pulli

 

Jäätanssin ahkerin harjoittelija

Isojen ryhmät: Emma Aalto

Pienten ryhmät: Elena Jylhäkallio

 

 

Yksinluistelun kilpailusarjojen parhaat luistelijat

 

Paras SM seniori: Oona Ounasvuori 
Paras SM juniorityttö: Nella Noiva  

Paras Juniori: Linnea Fredriksson 

Paras SM-noviisityttö: Ria Päivölä  

Paras noviisi: Ada Taipale  

Paras debytanttityttö: Iiris Hartikainen  

Paras A-silmu: Lotta Artimo  

Paras B-silmu: Alisa Leinonen  

Paras silmupoika: Kuura Könkkölä  

Paras Minit tyttö: Lotta Astala 

 

 Yksinluisteluryhmien ahkerimmat harjoittelijat
 

Vuoden harjoittelija R1: Penni Passi 

Vuoden harjoittelija R2: Oona Kunnas 

Vuoden harjoittelija R3: Nessa Hulkkonen  

Vuoden harjoittelija R4: Tara Ryhänen  

Ahkerin harjoittelija R5: Elisabet Alakomi 

Ahkerin harjoittelija R6: Anni Pietiläinen  

Ahkerin harjoittelija R7: Amanda Beresten 

 

Ahkerin harjoittelija: Harrasteryhmä 1 Emmi Surwillo 
Ahkerin harjoittelija: Harrasteryhmä 2 Mikaela Sundström 
Ahkerin harjoittelija: aikuisten yksinluisteluryhmä Laura Juuti
 

 

Satasen kerhon jäsenten valitsema Sisu – ruusun saaja: Elena Baranova

 

Axelimaskotit: Nessa Hulkkonen, Ella Sipiläinen, Ida Muurinen, Elsa Tapaninen, Lyla Yu, Mila Juhanka, Tara Ryhänen 

                  

 

Muodostelmajoukkueiden palkinnot
 

Miniflowers 

Sisukkain tsemppari: Susanna Martikainen 

Sunflowers 

Sisukkain tsemppari: Onerva Mikola 
Silverlights 

Sisukkain tsemppari: Isabella Kaltio 

Moonshadows 

Sisukkain tsemppari: Aino-Maija Salomäki 

Moonlights 

Kauden tsemppari: Veera Koskimäki 

Kannustavin kaveri: Martta Kuusela 

All Stars 

Vuoden All Star: Sara Haavikko 

Ice Elegance 

Tsemppifantti: Henriikka Pöllänen 

Crème de Ments 

Vuoden Deme 2019: Tiina Käyhkö 

IceMen United 

Vuoden jäämies 2019: Marko Knuutila  

Sunlights 

Sisukkain tsemppari: Jenna Ekman 
Starlights 

Ahkerin harjoittelija: Lotta Mäkelä 

Kannustavin kaveri: Sanni Jaakkola 

Musketeers 

Ahkerin harjoittelija: Annemarie Ervasti 

Kannustavin kaveri: Aino Karjalainen 

Marigold IceUnity
Ahkerin harjoittelija: 
Charlotta Demasör
Kannustavin kaveri: Anni Kaiku